Seuraavat Osakunta-approt järjestetään 3.11.2023! Lisätietoja lähempänä tapahtumaa.
— på svenska nedan —
Valtavan suosion saanut Osakunta-appro palaa jälleen!
Vuoden 2021 approjen liput tulevat myyntiin Kide.appiin maanantaina 8.11. klo 14!
Approssa kierrellään eri osakunnilla ja kerätään seikkailun tiimellyksessä leimoja passiin. Mukana ovat kaikki Helsingin yliopiston osakunnat — tänä vuonna uutena myös Nylands Nation. Ilta huipentuu jatkoihin Hämäläis-Osakunnalla ja Ostrobotnialla, joissa pääsee bilettämään aina aamuneljään asti. Molemmilla jatkoilla esiintyy DJ ja Hämis-jatkoilla on myös live-musiikkia!
Approon osallistuakseen ei tarvitse olla minkään osakunnan jäsen, opiskelijakortti riittää. Passin hinta on kaikille kymmenen (10) euroa ja sisältää haalarimerkin sekä pääsyn jatkoille. Pääset sisään vain lipussasi lukevaan jatkopaikkaan. Lipunmyynti alkaa maanantaina 8.11. klo 14.
Suorituspisteet avautuvat klo 16 ja sulkeutuvat klo 22 mennessä, paitsi Hämis ja Botta, jotka sulkeutuvat jo klo 21:30. Appropassit ja rannekkeet jaetaan lähtöpaikoissa. Suorituspisteitä on yhteensä yhdeksän (9) ja ne sijaitsevat kuudessa (6) eri osakuntatalossa. Jatkot alkavat klo 22, ja jatkopaikoissa myös vaihdetaan suorituspassit haalarimerkkeihin.
Lipputyypit:
– Lähtö klo 16-18 Hämikseltä, jatkot Hämiksellä
– Lähtö klo 16-18 DGO:lta, jatkot Hämiksellä
– Lähtö klo 16-18 Ostrobotnialta, jatkot Ostrobotnialla
Lähtöpaikkojen osoitteet:
– Hämis, Urho Kekkosen katu 4-6 (käynti sisäpihan kautta)
– DGO, Leppäsuonkatu 11
– Ostrobotnia, Töölönkatu 3 A
—
Den enormt populära Nationsappron återvänder än en gång!
På appron besöker man olika nationer och samlar i äventyrets hetta stämplar till ett pass. Med är alla Helsingfors universitets nationer – som nyhet i år är också Nylands Nation med! Kvällen kulminerar i efterfester på Hämis och Ostrobotnia där man får festa ända till fyra på morgonen. På båda efterfesterna uppträder DJ, och på Hämis-efterfesten finns också live-musik!
För att delta i appron behöver man inte vara medlem i någon nation, att ha studentkort räcker. Priset för passet är tio (10) euro för alla och där ingår halarmärke samt inträde till efterfesten. Man kommer endast in till efterfesten som nämns på biljetten. Biljettförsäljningen börjar på måndag 8.11. kl 14.
Punkterna öppnar kl 16 och stänger kl 22, utom Hämis och Botta som stänger redan 21:30. Appropass och armband delas ut på startplatserna. Punkterna är sammanlagt 9 stycken och de befinner sig på 6 olika nationshus. Efterfesterna börjar kl 22, och på efterfestplatserna byts passen ut mot halarmärken.
Biljettyper:
– Start kl 16-18 från Hämis, efterfest på Hämis
– Start kl 16-18 från DGO, efterfest på Hämis
– Start kl 16-18 från Ostrobotnia, efterfest på Ostrobotnia
Startplatsernas adresser:
– Hämis, Urho Kekkonens gata 4-6 (ingång via innergården)
– DGO, Alkärrsgatan 11
– Ostrobotnia, Tölögatan 3 A
Osakunta-appron historiaa
Osakunta-appro sai alkunsa vuonna 2019. Tapahtuma sai huikean suosion ja se myytiin loppuun heti ensimmäisenä vuonna. Osakunta-approssa on mahdollisuus kierrellä kaikilla osakunnilla ja kerätä seikkailun tiimellyksessä passiinsa leimoja. Ilta huipentuu yhteisiin jatkoihin!